Sosiaalinen media ja journalismi - mahdollisuudet ja haasteet
Kirjoitus on sosiaalisen median koulutusohjelman 1. ryhmän tehtävä, joka on tuotettu yhteisöllisesti typewith.me & Google Docs -palveluja hyväksi käyttäen. Kuvitus on toteutettu Flickrin CC-lisenssin kuvista.
Vuorovaikutus muuttaa prosessia
Sosiaalinen media mahdollistaa journalistisen prosessin vuorovaikutteisuuden. Toimittajan ei tarvitse enää arvailla, mistä lukijat/katsojat haluavat tietää, vaan hän voi kysyä sitä heiltä. Toimittaja voi myös tarkastuttaa sosiaalisessa mediassa omaa näkökulmaansa tai etsiä yhteisesti uutta tulokulmaa asiaan. Ideointia ja aiheen muokkausta voi viedä erilaisille foorumeille ja erilaisiin yhteisöihin tarkasteltavaksi.
Toimittajan ja “yleisön” vuorovaikutus saattaa alkaa jo ennen kuin ensimmäistäkään riviä “varsinaista juttua" on kirjoitettu, ja prosessi voi jatkua pitkään vielä senkin jälkeen, kun ns. lopputuote on valmis. Parhaassa tapauksessa jutunteon yhteydessä syntyy sellaisia ajatuksia, jotka johtavat uuteen juttuprosessiin.
Sosiaalinen media ja vuorovaikutteisuus saattavat vaikuttaa voimakkaasti journalistisen prosessin kestoon. Kun ottaa huomioon useita näkökantoja ja keskustelee yleisönsä kanssa, jutunteko helposti kestää pidempään kuin yksisuuntaisesti tehtynä. Sisältö voi lähteä elämään myös paljon myöhemmin itse tapahtumaa, jolloin journalistinen työ ei ole vain kertaluonteista, vaan työ voi jatkua yhden sisällön ympärillä pitkän aikaa.
Jutulla on häntää ja elämää molempiin suuntiin, ennen sen alkua ja sen jälkeen, ja jos journalistinen työ sijoittuu monelle erilaiselle julkaisualustalle, sen häntien määrä kasvaa, menee ristiin ja mahdollisuudet erittäin monipuoliseen sisältöön lisääntyy.
Voidaan myös miettiä, tarvitseeko journalismin tuottaa aina joku määrämuotoinen lopputuote: juttu tai ohjelma. Videostream, jossa ihmiset keskustelevat, voisi sekin olla tulevaisuuden journalismia. Vai voisiko? Alkaako "behind-the-scenes / making-of" olla jossain vaiheessa mielenkiintoisempaa kuin itse ohjelma?
Sosiaalinen media antaa parhaimmillaan toimittajalle monipuolista näkökulmaa, joka syntyy erilaisten ihmisten ajatuksista, kokemuksista ja näkemyksistä. Spesiaali tietämys, esimerkit aiheen ympäriltä ja miten esim. aihe liittyy henkilöiden elämään, antavat toimittajalle elämänläheisyyttä ja läsnäolon tuntua ja rikastavat juttua samalla kun tekevät siitä kiinnostavamman ja houkuttelevamman.
Roolit muuttuvat ja raja-aidat hämärtyvät
Niin oivallisen paikan kuin sosiaalinen media voikin tarjota ideoiden myllyttämiseen, hedelmällisiin tuloksiin pääseminen vaatii vetäjältä vastuullisuutta, aktiivisuutta ja porkkanoita, jotta se jaksaa kiinnostaa varsinkin netin suurkuluttajia. On mietittävä, miten saada aktiiviset netinkäyttäjät keskittymään asiaan pidemmäksi aikaa ilman, että sisältöä tuottava parvi hajoaa ennen aikojaan. Tämä vaatii aktiivista panosta toimittajalta. Sosiaalisessa mediassa toimiminen vaatii suunnittelua ja ajallista panostusta, ja tämä on huomioitava myös esimiestasolla työmääriä suunniteltaessa. Toimittajan rooli ei ole enää entisensä.
Jos “lukijat” osallistuvat jatkossa aktiivisesti juttujen tuottamiseen, onko toimittaja enää toimittaja? Monet tutut käsitteet voivat toimintatapojen muuttumisen myötä muuttua tai saada uusia merkityksiä. Toimittajan rooli ei tunnu enää entiseltä, ja ajatus katsojasta tai lukijasta tuntuu sekin passiiviselta. Lähestyykö toimittajan työ toimitussihteerin, editorin tai ohjaajan työtä? Entä lukija, katsoja? Löytyisikö näille perinteisille käsitteille sopivampaa termiä? Osallistuja?
Toimittajan vastuu
Tuleeko toimittajista sosiaalisen median kapellimestareita, jotka ohjaavat verkkoyhteisön tulkintaa haluamaansa suuntaan?
Onko toimittajan varmistettava, että jokainen on kriittinen lähteiden suhteen, että jokainen ilmoittaa, mistä tiedot ovat peräisin? Vai onko yksinkertaisesti vain luotettava siihen, että joku huomaa tietojen mahdollisen epäluotettavuuden tai luotettavuuden, ja että korjaukset tehdään, ennen kuin juttu on valmis?
Tuntuisi luontevalta ajatella, että journalistinen vastuu ei siirry ideoiden ja ajatusten synnyttämiseen osallistuville yhteisöille tai yksilöille vaan se on aina toimittajalla ja tuottajalla. Toimittajan on siis loppupeleissä myös tarkistettava julkaisemansa jutun oikeellisuus.
Niin mielenkiintoista kuin vapaa toiminta onkin, jollakin on oltava käsitys siitä, mitä kokonaisuudella haetaan ja mihin suuntaan vuorovaikutusta ohjataan. Jos fokus ei ole selvillä, verkon hypetys voi hämätä ja viedä ajatuksia aivan toiseen suuntaan kuin oli tarkoitus. Joissain tapauksissa tämä voi olla hedelmällistäkin, mutta on myös vaara, että lopputulos hajoaa käsiin. Toimittajan on kyettävä näkemään juttukärki ja pystyttävä ohjaamaan keskustelua.
Toimittajan tai kirjoittajien “ydinryhmän” valitsema jutun kärki ei välttämättä miellytä kaikkia. Mitä tehdä, jos joku tai jotkut kirjoittajat eivät ole valmiita allekirjoittamaan valittua näkökulmaa tai jutun kärkeä? Onko jutun kärki tai näkökulma edes fiksusti valittavissa konsensus-periaatteella? Minkälainen jutusta tulee, jos se tehdään täydellisessä yhteisymmärryksessä?
Kun kaikille kirjoittajille ei voida myöntää tekstin sisältöön veto-oikeutta, onko mahdollista, että työprosessin aikana joku kirjoittajista vetäytyy ja haluaa kontribuutionsa pois? Tulisiko siinä tapauksessa kaikkeen jutun teossa tuotettuun materiaaliin suhtautua kuin se olisi “jo julkaistu” ja siis siteerattavissa? Tämä on ongelma, koska keskeneräinen teksti, katkelma tai luonnos ei ole sellaisenaan tarkoitettu lainattavaksi. Joka tapauksessa voi ainakin käydä niin, että kaikki eivät halua nimeään mainittavan valmiin jutun tekijänä tai lähteenä, vaikka ilmoittaminen muutoin korrektia onkin.
Toimittajan on myös selvitettävä, mitä tahoa kirjoittajat edustavat.
Kaikki eivät todennäköisesti ole valmiita tarjoamaan omaa asiantuntemustaan “huvikseen” tai hyvää hyvyyttään. Onko joillakin oman työnsä puolesta kytköksiä tai taustalla oleva agenda, mitä he ajavat? Lähdekritiikkiä tarvitaan siis tässäkin. Mutta miten halukkaita kirjoittajat ovat kertomaan taustoistaan? Onko esimerkkejä maailmalta, että tätä olisi kysytty? Vai onko luotettava siihen, että tekijäyhteisö automaattisesti huomaa nämä seikat? Tekijöiden taustat olisi hyvä mainita jutussa.
Onko siis niin, ettei toimittajan vastuu katoa minnekään, vaikka työtä tehtäisiin verkossa ryhmänä? Mikäli näin on, vastuu tuonee myös valtuuksia - mutta mihin toimittaja voi auktoriteettiasemansa esimerkiksi näkökulman valinnassa perustaa? Viime kädessä ehkä institutionaaliseen asemaansa (mikä ei kuulosta kovin hyvältä:): Jos juttu julkaistaan tietyn median brändin alla, median edustaja on tietysti eri asemassa kuin muut. Mutta riittääkö se? Journalistin ammattitaito on tässä avainasemassa. Toimittajan asema jutun isäntänä tai emäntänä voidaan siis kyseenalaistaa jo työprosessin aikana, mikä voi myös olla hyväksi ja parantaa lopputuloksen laatua.
Se, että sisällön tuottajia voi olla jatkossa useita, ei tarkoita, että toimittajia ei enää tarvita. Mitä laajempi ja moninaisempi joukko sisältöä tuottaa, sitä suurempi ja vaikeammin hallittava toimittajan vastuualue on.
Journalistin työkenttä monipuolistuu, mutta samalla se myös pirstaloituu erilaisten sovellusten kesken. Prosessi ei enää etene mallilla: ideointi, haastattelut, kirjoittaminen, julkaiseminen, vaan kanavia, joissa on oltava läsnä pitkin prosessia voi olla useita.
Millainen juttu on omiaan työstää Somessa?
Talkooväellä rakennetaan taloja päivässä, onnistuisiko sama somessa?
Aikataulut on hyvä suunnitella jo valmiiksi, on hyvä olla välietappeja sekä sellaisia tarkistusetappeja, jolloin voi katsoa, meneekö asia eteenpäin ja onko suunta oikea.
Asiantuntijaryhmänkin kanssa voi tulla ongelmia asian työstämisessä, jos alussa ei ole sovittu yhteisiä pelisääntöjä ja aikatauluja. Kaikilla on aina kiire ja sitä helpottavat yhteisesti sovitut aikataulut ja tarkistuspisteet. Pelisääntöihin kuulunee myös se, että sovitaan siitä, mikä on “oikea suunta” ja miksi juttu ylipääntänsä tehdään.
Yksi esimerkki somessa työstettävästä jutusta voisi olla jonkin julkisen palvelun arvioiminen ja siitä käyttäjäkokemuksien kerääminen. Pohdimme esimerkiksi vanhustenhoidon arviointia jossain tietyssä vanhainkodissa/kunnassa. Somen kautta voisi kerätä kokemuksia omaisilta ja saada omaiset pohtimaan asiaa verkossa. Sosiaalisen median hyväksikäytöllä on mahdollista myös “tehdä haastatteluja” ja saada käyttäjäkokemuksia kustannustehokkaasti pitkienkin välimatkojen takaa ehkä laajankin “kyselyn” avulla.
Sosiaalista mediaa voi hyödyntää monella tavalla, riippuen tavoitteista. Mielipidepohjaista artikkelia ei ole välttämättä helppo työstää yhdessä, kun taas tiukan faktapohjainen artikkeli voi syntyä hyvin yhteistyönä. Mielipiteitä voi sen sijaan hyödyntää silloin, jos viritetään keskustelevaa journalistista tuotetta tai haetaan elävöitystä tai näkökulmia johonkin aiheeseen.
Yksi kiintoisa kysymys on, miten sosiaalista mediaa voi hyödyntää skuuppien tekemiseen. Missä vaiheessa on vetäydyttävä julkisesta tilasta takaisin omaan kammioon siinä pelossa, että naapuritoimitus varastaa hyvän idean ja kommentit?
